17.9.-19.9. meni vauhdilla. Olemme tehneet kahden uuden huoneen seinien ja katon pohjatöitä sekä maalausta. Uutena työnä on ollut lattiavalun valmistus ja levitys, sekä akryylimassan ja saumaeristeen käyttö. Tällä hetkellä työmaalla on aikamoinen kaaos, koska perjantaina osan huoneista pitäisi olla valmiina paikan avajaisjuhlia varten. Laitan ennen-jälkeen kuvia vasta seuraavaan työmaapostaukseen, kun tilanne on rauhoittunut!
Nyt sen sijaan ajattelin kertoa hieman käynnistäni Tarton yliopiston luonnontieteellisessä museossa. Näyttelyn nimi oli "Maa. Elu. Lugu." eli "Maa. Elämä. Tarina." Se kertoo luonnonmateriaalien, kasvien, eläinten ja ihmisten tarinaa vuosituhansien takaa tähän päivään. Näyttelyyn kuuluu yhteensä jopa 8000 näyttelyesinettä.
Menin museoon ilmeisen hyvään aikaan, sillä olin ainut vierailija siellä! Sain tutkia ihan rauhassa kaikkea mitä siellä olikaan. Erityisesti pidin mineraali- ja luonnonkivikokoelmista. Aihe osui jopa lähelle alaani, sillä teimme juuri Suomessa ryhmätyön kivi- ja laattalattioista.
Tartossa on muuten todella paljon museoita. Seuraavaksi aion suunnata 1800-luvun Tarton Kaupunginkansalaisen museoon. Olisi myös hienoa käydä Viron kansallismuseossa, joka myöskin sijaitsee täällä! Luonnontiedemuseo oli hieno nähdä, sillä se on perustettu jo vuonna 1802 ja on näin ollen Viron vanhin museo.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti